lauantaina 7. helmikuuta 2009

India sanoo MOI

Indialla on ollut tänään taas Rakastan Kaikkia -päivä. Niin kuin sillä onkin lähes aina. Sellaisina päivinä yksin oleminen on tuskaa (no, siitä ei onneksi meillä olekaan vaaraa kun on kissakavereita ja me ihmisetkin :D), ja rakkautta jaetaan kaikille vastaantulijoille kovaäänisen hurinapurinakehräyksen ja puskemisen merkeissä. Suurimpia suosikkeja pestäänkin; toisin sanoen koko meidän porukkaa ja eniten Diegoa ja minua. On se hyvä, että kissakin huolehtii ihmisväen puhtaudesta näiden poskia ja käsivarsia nuolemalla. Höpsö tyttö!
Tänään neito on osoittanut rakkauttaan roikkumalla mukanani 24/7. "Mamman syli on paras lekottelu- ja nukkupaikka, mutta voin mä hetken tässäkin poseerata", sanoo India.

keskiviikkona 4. helmikuuta 2009

Diegon hurmaa

Melkein kaksi vuotta sitten
syntyi elämään Maailman Hienoin Kissa,
tai ainakin yksi niistä

Eikä niin kaukana kahdesta vuodesta ole sekään
kun Se Kissa ensimmäistä kertaa käpertyi peiton alle kainalooni
ja kehräsi suurempaan ääneen
kuin yksikään tapaamani kissa aikaisemmin

Safiirinsinisillä silmillään
se anteliaasti suo ympäristölle kallisarvoista huomiotaan
Pienillä sukkelasti sipsuttelevilla askeleillaan
lumoaa hetkessä jokaisen, jos vain haluaa
Ja koskettamaan kutsuva turkkinsakin
kuin silkkinen sekoitus suklaata ja lumivalkeaa

Todellinen Tapaus
ja Kissa isolla K:lla
Siamilainen,
johon minä en voinut olla rakastumatta

ensisilmäyksellä.

Fin*Virtaviivainen Kolakorva "Diego"

Kuvahaaste

Jo edellisen blogin puolella Ehlana oli antanut meille tällaisen kuvahaasteen, teenpäs sen nyt tässä sitten aamusella ennen päivän touhuihin hipsimistä :) Eli...

Säännöt:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Neljäs kansio sattui meillä olemaan Leon pentukuvakansio, ja tällainen otos oli neljäntenä!

Kuvassa vuorokauden ikäinen poitsu lauantaina 7.4.2007 Paavon kämmenellä. Pikkuinen punainen hurmuri varasti sydämemme hetkessä ja täytyihän pienen komistuksen saada arvoisensa nimi; tähtitaivaalta napattu Leo Minor eli Pieni Leijona. Enää se ei ole niinkään pieni, mutta komistus kyllä ja varmasti välillä vähän leijonamainenkin ;)

Sitten haastettavat, hmm, siinä onkin haastetta sen verran etten osaa neljää valita. Saa tämän haasteen mukaansa napata jos sattuu innostumaan :)

tiistaina 3. helmikuuta 2009

Uusi alku...

...Bloggaukselle nimittäin :) Meillä oli aikaisemmin blogi vuodatus.netin puolella (joka loppuaikoina oli toivottoman epäaktiivisesti päivitelty, hups!), mutta siirryttiin nyt tänne. Jospa tuo päivitystasokin tästä vähän piristyisi :D


Kissablogi kyseessä siis kuten nimikin kertoo; kuvia ja juttuja meidän kattilauman eläväisestä elämästä. Vauhtia riittää kuten kuvitella saattaa ja jokainen kissamuru on tottakai omanlainen persoonallisuutensa. Kultaisia rakkauspakkauksia!